31. AUGUSTIBLUUS (Teemana ”BBKing100”)
Haapsalu, Viro 1.-3.8.2025
Kuittasin viimevuotisen Augustibluus-festariraporttini (ks. BN 4/2024) loppukaneettina, ettei seuraavaan osallistumiseeni tulisi (eikä voisi) vierähtää 26 vuotta, kuten oli silloin käynyt (1998…2024). Nyt meni siis vain yksi vuosi! Laitetaanpa tällä kertaa poikkeuksellisesti kiitokset heti alkuun, etteivät vain unohdu katsauksen lopusta. Festivaalijohtaja Raul Ukareda oli tehnyt jälleen kerran mahtavan työrupeaman ja suoriutunut siitä upeasti loihtiessaan apujoukkojensa kera erinomaisesti onnistuneen, järjestyksessään jo peräti 31. Augustibluusin. Siitä iso kiitos hänelle, samaten meidän raportoijien verrattomasta huolenpidosta, mistä lämmin kiitos myös ihastuttavalle Kate-Riin Kontille. Hän huolehti logistisesta selviytymisestämme kolmen päivän aikana suorastaan täydellisesti, jo heti kisojen alkajaisiksi Tallinnan laivasatamassa ja sen jälkeen Haapsalun kulttuurimiljöössä.
Vuosi sitten Augustibluusia juhlittiin festarin kunniakkaan 30-vuotistaipaleen merkeissä, tapahtuman kehittymisestä alkuperäisistä pienistä kyläkinkereistä kansainväliseksi merkittäväksi eurooppalaiseksi Blues-spektaakkeliksi. Tänä vuonna festarin johtoteemaksi oli nostettu bluesin edesmenneen kuninkaan, B.B. Kingin (16.9.1925–14.5.2015) syntymän 100-vuotismerkkipäivä. Hieman tosin oltiin etuajassa, koskapa Kingin 100-synttäreitä vietettäisiin vasta 16. syyskuuta. Saivartelu sikseen, joka tapauksessa Kuninkaalle omistettu musiikki oli näkyvästi ja kuultavasti esillä etenkin festarin pääareenalla lauantai-illan kääntyessä yöhön.
Kisojen pääareena oli kuten kaikkina aiempina vuosina keskiaikaisen, 13. vuosisadalla pystytetyn, järkälemäisen Piispanlinnan (Piiskopilinnus) pihapiiri, jonka vetoisuus on arvatakseni muutamia tuhansia ihmisiä. Virolaiset ovat aiemmilta vuosilta oppineet tuomaan paikan päälle mukanaan retki-istuimia, joita sitten asemoitiin sopuisasti satamäärin ympäri nurmikenttää. Jonkun verran tantereella on myös yleisiä ja yhtäläisiä puupenkkirivistöjä, mutta vihje kuitenkin kaikille tulevina vuosina Augustibluusiin matkaaville lukijoillemme, ottakaa omat retkituolit mukaan!
Pääareenan ohella festarikokonaisuus kattaa vajaat kymmenkunta erillistä esiintymislavaa ympäri Haapsalua. Niistä etäisin ja ilmapiiriltään kaikkein mieluisin on vajaan puolentoista kilometrin päässä linnalta sijaitseva historiallinen rautatieasema (Raudteejaam). Siellä meidän oma virtuoosimme Jantso Jokelin heitti lauantai-iltapäivällä erinomaisen tunnin mittaisen keikan, joka sai ehkäpä meitä suomalaisiakin jähmeämmän virolaisyleisön jopa hurraamaan.
Selaillessani nyt jälkeenpäin festarin ohjelmalehtistä, laskeskelin kisoissa esiintyneen viikonlopun aikana vajaan parinkymmenen eestiläisaktin ohella huomattavan kunnioitettava määrä eli peräti viisi bändiä Suomesta (Jantson lisäksi): Lazymen Blues Band, Breeze, Knucklebone Oscar, Tina Bednoff & The Cocktailers sekä Kari Kempaksen liidaama Highway, joka säesti Chicago-artisti Maurice John Vaughnia. Toivottavasti tämä ilahduttava yhteistyö veljeskansojemme välillä jatkuu tulevinakin vuosina. Omien joukkojemme lisäksi estradeilla esiintyi sitten vielä kymmenkunta muuta kansainvälistä esiintyjää ja/tai yhtyettä, näistä valtaosa juuri päälavalla. Käytännössä oli lähes mahdottomuus ehtiä muualle kuin hädin tuskin seuraamaan edes päälavan tapahtumia.
Perjantain linnalavan illan aloitti edellä mainittu suomalaisvetoinen Highway & Maurice John Vaughn -kokoonpano. Vaughn oli vieraillut Suomessa kymmeniä vuosia sitten 1980-luvun loppupuolella, mutta ei sen koommin. Näin hänet sattumoisin Chicagon viime kesäkuun bluesfestareilla, jossa pistin merkille hänen keskittyvän nykyisin aika paljon kitaran sijasta kiippareiden soittoon. Niin kävi Augustissakin, jossa laatukitaristimme Jonne Kulluvaara huolehti pääasiassa kitarataustoista ja -sooloista Vaughnin vetäessä Highway’n kera tasapainoisen perus-Chicago-bluesiin rakentuvan keikan.
Muista lavalle kavunneista ulkomaisista kitaristeista taidokas, nopsasorminen nuori englantilainen Krissy Matthews oli suorastaan energinen, liukas ja vauhdikas lavaesiintyjä. Hänen taustatukenaan toimi norjalainen Viking Blues Band -kaksikko, basisti Trond Hansen ja rumpali Kåre Amundsen. Kisojen pitkämatkalaisin artisti, peräti aussimaasta saapunut järkälemäinen Stefan Hauk puolestaan viihtyi tiiviisti kitarakaulansa alapäässä soittimen yläkielillä, tiluttaen kisojen selkeintä viuhuvaa rockblues-kitarointia.
Illan tunnetuin ja myös merkittävin pitkänlinjan artisti, vahvan soulvoittoisen lauluäänen omaava ja huuliharpistinakin kelvollinen, jo 70 vuoden rajapyykin ohittanut Curtis Salgado oli jotenkin vanhentuneen ja haurastuneen oloinen, mutta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta heitti hienon, ajoittain intiiminkin oloisen setin. Hänen jälkeensä ja pitkälle puolenyön tuolle puolelle jatkuneen show’n vauhdikkaasta menosta vastasi virolainen valtavan svengaava ja valloittava, soul-voittoinen Lexsoul Dancemachine, jonka nimestänkin voi arvata sen olevan varsinainen biletysbändi. Yhtyeen seuraksi kapusi lavalle yksi Viron tiettävästi kuuluisimpia laulajia, Ivo Linna (mahtaneeko vertaus Suomen Dannyyn olla kelvollinen), jonka poika Robert Linna on bändin varsinainen vokalisti. Näillä kohdin ei menty enää välttämättä blues- tai edes soul-sfääreissä, mutta väliäkö sillä, juhlakansa sai halajamaansa. Isä-poika -parivaljakko räjäytti perjantai-illan jackpotin ennen keikka-areenan hiljentymistä seuraavaa päivää varten.
Lauantai-illan päälavan avasi (nykykokoonpanossaan nimeä Tina Bednoff & The TB’s käyttävä) Tina Bednoff & The Cocktailers, jonka settiin emme valitettavasti ehtineet paikalle, koska samaan aikaan oli Haapsalun laitamilla käynnissä isäntäväen järjestämä barbecue party. Heti cocktailien jälkeen stagen valtasi vauhtihirmumme Knucklebone Oscar. Häntä oli säestämässä kitaroineen oma teini-ikäinen poikansa Amos, mahtoiko nuorukainen olla jopa ihan elämänsä ensimmäisellä ulkomaan keikalla? Oscar oli lavalla oma karismaattinen itsensä, minkä meiningin kaikki tämän aviisin lukijat luultavasti tietävät.
Blackburn Brothers on kolmen kanadalaisveljeksen perustama 6-miehinen yhtye, jonka soittotyyliä voi luonnehtia vaikkapa groovejazz-elementtejä sisältäväksi r&b-pohjaiseksi soulfunkiksi. Heidän tuorein levynsä kantaakin nimeä ”SoulFunkn’BLUES”. Yhtye on mainitulla julkaisulla hyvinkin kiinnostava, mutta livenä kuullut kappaleet olivat mielestäni turhaan venytettyjä ja ylipitkiä. Veljekset ovat tummaihoisia ja heidän sukujuurensa ulottuvat kauas historiaan ja Yhdysvaltojen etelävaltioihin.
Blues Against The Machine on puolestaan eurooppalaisittain merkittävä yhtye, koska sen kuusi jäsentä ovat kotoisin peräti viidestä eri maasta, Portugalista, Espanjasta, Italiasta, Puolasta ja Norjasta, tosin vuoden 2016 EBC-voittaja, norjalainen Eric Slim Zahl ei päässyt tällä kertaa mukaan. Zahlin ollessa estyneenä, yhtyeen keskeinen solisti oli EBU-kuvioista tuttu hyvä ystäväni, portugalilainen Budda Guedes. Sanoma tämän vauhtiyhtyeen nimessä on arvatenkin viestiä oikeiden ja aitojen soittimien puolesta vastapainona konemusiikille.
Loistava Chris Cain oli itsestäänselvyytenä Augustibluusin ehdoton pääesiintyjä, eikä vähiten hänen B.B. King -kytkentöjensä ja -tulkintojensa ansiosta. Oli ihastuttavaa tavata maestro jälleen kerran, muistelimme yhdessä aiempia tapaamisiamme sekä tietenkin kuningas-Kingiä. Näin hänen settilistansa ennen keikkaa, mutta Cain tuunasi sitä kuitenkin esityksensä kestäessä vielä suunniteltuakin enemmän King-painotteiseksi – sattuneesta syystä. Täytyy todeta Cainin olleen jopa vielä huikeampi kuin vuosi sitten Rauma Bluesissa, ja se jos mikä on paljon sanottu!
Chris Cainin vetäydyttyä upean keikkansa jälkeen bäkkärille lepäilemään lavalle alkoi kerääntyä artisteja festarin päättävää spektaakkelia varten, teemana tietenkin kunnianosoitus B.B. Kingille. Tämän viimeisen tauon aikana päälavan viereisillä jättiscreeneillä esitettiin Augustibluusin minulta etukäteen tilaamia, vuosikymmenten varrella ottamiani B.B. King -valokuvia. Oma korteni kekoon BBKing100-muistokonserttiin oli kaiken kaikkiaan 30 vintagefotoa Kuninkaan 12 Suomen keikalta, joita olin ollut todistamassa kameroineni vuosina 1972–2009.
Raul Ukareda oli luonnollisesti itseoikeutettu *se* B.B.-kitaristi, joka oli tribuutin keskeisin soittaja, ei pelkästään erinomaisena B.B.:n soiton tulkkaajana, mutta myös ansaitusti upean festarin pääorganisaattorina. Lavalle nousi musiikillisen muistelon kestäessä muitakin kitaristeja, mm. eräskin Chris Cain, sekä lukuisia vokalisteja tulkitsemassa B.B.:n vuosikymmenten saatossa tutuksi tulleita kappaleita. Ei mikään helppo rasti, toiset onnistuivat siinä paremmin, jotkut eivät ehkä aivan yhtä hyvin. Joka tapauksessa ilmapiiri pimentyneessä yössä oli huikea ja tunteellinen päättyen loppujen lopuksi kaikkien kynnelle kykenevien artistien kerääntymiseen lavalle yhteiseen potrettiin.
Molempien pitkien iltojen jatkoksi oli vielä mahdollisuus siirtyä pikkutunteja tärväämään Haapsalu Kultuurikeskuses Ööklubille, siis yökerhoon, mutta meidän eräiden raportoijien sekä olotila että musiikillinen kyllästystila olivat sen verran tapissa, että lähes vastapäätä sijainneen viiniravintolan (joka oli siis auki) erinomaiset Riojat kutsuivat puoleensa aamuöiden hämäriin.
Paikallisten järjestäjien kertoman mukaan festariyleisöä oli paikalla koko viikonlopun aikana kiitettävän runsaasti ja selvästi odotuksia enemmän, joten ainakin siltä pohjalta festarin tulevaisuus ja edelleen kehittyminen näyttäisi olevan hyvällä mallilla. Eläköön Augustibluus!
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 4/2025)
Kuva: Chris Cain (c) Pertti Nurmi
